Olemme ikkunanpesua ja muuta puhdistusta tarjoava kokenut yritys Uudellamaalla. Tilaa meiltä tehokas ikkunanpesu Vantaalla tai muualla pääkaupunkiseudulla. Tarjoamme vuosikymmenten kokemuksen lisäksi palvelua hyvällä asenteella!
Emme pelkää haasteita, vaan suoritamme kunnialla myös vaikeammat ikkunapesut. Erikoisalaamme ovat isot liiketilat sekä korkeat rakennukset. Meiltä löytyy ammattitaidon lisäksi kaikki tarvittavat välineet laajamittaiseen ja haastavaan ikkunanpesuun. Ole yhteydessä meihin, kun tarvitset ikkunanpesua Vantaalla tai muualla pääkaupunkiseudulla
Minkälaisia rakennuksia pesemme?
Pesemme esimerkiksi liiketilojen, varastohallien ja kauppakeskusten ikkunoita. Mikään kohde ei ole meille liian haastava tai iso, sillä meillä on käytössämme kattava kalusto. Tämän lisäksi henkilökuntamme on koulutettua ja ammattitaitoista, joten lopputulos on erinomainen. Käytämme muun muassa Reach&Wash-pesujärjestelmää, jonka ansiosta pesupaikalle ei tarvitse tuoda isoa nosturia. Järjestelmä on kätevä valinta etenkin silloin, kun nosturille ei ole tilaa tai kun ikkunat ovat vaikeasti tavoitettavissa. Pääsemme siis ahtaisiinkin paikkoihin esimerkiksi, kun teemme ikkunanpesua Vantaan tai Helsingin ydinkeskustassa. Reach&Wash-järjestelmä on ikkunanpesuharja, joka on varustettu 24 metriä pitkällä hiilikuituvarrella. Varren sisällä kulkee vesiletku, joka suihkuttaa veden suoraan harjapäähän. Pesuvetenä käytetään ionisoitua vettä, joka ei jätä lasiin kalkkijäämiä. Samalla vesi imee epäpuhtaudet itseensä ionisoidun rakenteen ansiosta. Voimme siis pestä ikkunoita hyvin erilaisista ja haastavistakin rakennuksista. Reach&Wash-järjestelmän lisäksi meiltä löytyy ammattitaitoisia kiipeilijöitä, jotka voivat pestä rakennusten ikkunoita laskeutuen ylhäältä alas.
Pyydä ilmainen kartoituskäynti
Kohteita, joiden meidät voi tilata
- liiketilat
- taloyhtiöt
- kauppakeskukset
- varastorakennukset
- tuotantotilat
- julkiset rakennukset
- muut isot tilat ja rakennukset
Jos tarvitset ikkunanpesua Vantaalla tai muualla pääkaupunkiseudulla, niin voit olla meihin yhteydessä! Asiakastyytyväisyys on meille tärkeää, ja löydämme varmasti parhaan ratkaisun tarpeisiinne.
Etsitkö ikkunanpesua Vantaalla?
Miten usein ikkunat kannattaa pestä?
Yleinen suositus on, että ikkunat kannattaa pestä kaksi kertaa vuodessa. Ikkunat altistuvat ajan mittaa katupölylle, siitepölylle, hiekanjyväsille sekä vedelle. Ikkunalasi on huokoinen materiaali, joten lika imeytyy lasin sisään ajan kanssa. Jos ikkunoita ei pestä tarpeeksi usein, ikkunalasit saattavat haalistua. Suomessa on neljä vuodenaikaa, joten meillä pohjolassa ikkunalasi lämpölaajenee kesällä ja vastaavasti talvella ikkunalasi kutistuu hieman ilman kylmetessä. Laajentuminen ja kutistuminen tapahtuvat vuorotellen, joten lika imeytyy lasin sisään hiljalleen. Tämä saattaa johtaa lian pinttymiseen todella syvälle lasiin. Pinttyneet epäpuhtaudet ovat aina vaikeita puhdistaa, ja useimmiten todella syvälle imeytyneen lian puhdistaminen on kalliimpaa kuin ikkunan vaihtaminen uuteen. Tämän vuoksi ikkunoiden säännöllinen puhdistaminen kannattaa aina. Siksipä me Ionic Groupilla autamme, kun tarvitset asiantuntevaa ja kokenutta apua ikkunanpesuun. Hoidamme ikkunanpesut Vantaalla sekä muualla pääkaupunkiseudulla. Ota meihin yhteyttä, niin selvitetään yhdessä, minkälainen palvelu sopii juuri sinun yrityksesi tai taloyhtiösi tarpeisiin.
Kysy lisää ikkunanpesusta Vantaalla
Ikkunanpesu hoituu aina ammattitaidolla
Koulutamme aina uudet työntekijämme ennen työmaalle lähtemistä. Uudet työntekijät käyvät aina ensin läpi teoriaopetuksen, missä heille opetetaan oikeanlainen pesutekniikka. Tekniikan lisäksi käymme läpi varusteiden käytön sekä turvallisuuteen liittyvät asiat. Meille on tärkeää, että työt hoituvat ammattitaidolla ja turvallisesti. Oikea tekniikka ja osaaminen johtavat hyviin tuloksiin ikkunanpesussa. Hyvällä koulutuksella takaamme myös sen, että urakat hoituvat kustannustehokkaasti.
Mitä muita palveluita tarjoamme Vantaalla ja Uudellamaalla?
Ikkunanpesun lisäksi tarjoamme yhteistyökumppaneidemme kanssa Vantaalla ja Uudellamaalla muita puhdistukseen liittyviä palveluita. Poistamme esimerkiksi sammalta ja muita kasvustoja. Sammalen poistaminen hoituu näppärästi painepesulla, kuumapainepesulla tai kemiallisella käsittelyllä. Kaikki sammalen poistoon käyttämämme aineet ovat ympäristöystävällisiä ja ekologisia. Meiltä onnistuu myös muun muassa graffitien, töhryjen ja maalausten poistaminen. Olemme työskennelleet Helsingin kaupungin kanssa, joten meillä on kattava kokemus graffitien poistamisesta seiniltä, kivistä sekä asfaltilta ja maasta.
Palvelumme Vantaalla ja pääkaupunkiseudulla
- julkisivupesu ja -kunnostus
- korkeapainepesut
- kattopesut
- kivipesut
- parkkihallien pesut
- graffitien poisto
- sammalen poisto
- kasvuston esto
- kaikki siivoukset
Tilaa ikkunanpesu Vantaalla ja Uudellamaalla
Me olemme oikea paikka ottaa yhteyttä, kun tarvitset tehokasta ja laadukasta ikkunanpesua Vantaalla, Helsingissä, Espoossa tai muualla Uudenmaan alueella. Voit sopia tilata meiltä ikkunanpesun tai ottaa yhteyttä muuhun pesuun liittyen.
Tilaa ikkunanpesu Ota yhteyttä
Ikkunanpesu Helsini| Ikkunanpesu Espoo